Suojeluskunta- ja Lotta Svärd –museon usean vuoden ja merkittävän rahallisen panostuksen vaatimat korjaustyöt ovat alkamassa. Museon toiminnan tueksi perustettu Suojeluskunta –ja Lotta Svärd –museon Tuki ry saa tästä projektista haasteellisia tehtäviä.
Tulevan vuoden talviaikana tapahtuvien töiden sulkiessa museon ovet yleisöltä yhdistyksemme keskittyy ensimmäisen museon näyttelytoiminnan tukemistehtävän valmisteluun. Tavoitteena on, että 4.6.2015 museossa avataan yhdistyksemme yhdessä museon ammattilaisten kanssa toteuttama näyttely. Tämä näyttelyn avaaminen on osa Puolustusvoimien Lippujuhlan päivänä vietettävästä kansalaisjuhlasta, joka järjestetään Seinäjoen Mannerheim-patsaan paljastamisen 60 -vuotismuistojuhlana. Projektin rahoittaminen on jo merkittävä haaste, koska samalla uusitaan museon henkeen sopivat näyttelyvitriinit.
Tämän ensimmäisen haasteen ohella Suojeluskunta- ja Lotta Svärd – museon Tuki ry on suunnitellut osallistuvansa museorakennuksen ikkunoiden konservoinnin tukemiseen. Työ on hidasta ja tarkkuuta vaativaa, joten se toteutuu pitkällä aikavälillä. Tämänkin projektin toteuttamisessa on jo otettu ensimmäinen askel laatimalla asiantuntijoiden kanssa alustava kustannuslaskelma. Työn aloittaminen sijoitetaan sopimaan museorakennuksen muuhun korjaustoimintaan rahoituksen varmistuttua.
Kolmas projekti, jonka yhdistyksemme arvioi kykenevänsä ulkopuolisen rahallisen tuen turvin toteuttamaan, on museorakennuksen pihapiirin aitarakenteiden uusinta ja piha-alueen istutusten saattaminen alkuperäisen Alvar Aallon suunnitelman mukaiseksi. Tämäkin työ sovitetaan päätöiden aikatauluun.
Haasteita on siis luvassa mutta onhan se vallan kummallista, jos emme kykene pitämään kunnossa sitä, minkä eteläpohjalaiset 1920 – luvulla kykenivät rakentamaan. Yhdistyksen hallitus ja Valtuuskunta kokoontuvat suunnittelemaan haasteiden toteuttamista tammikuun 24.päivänä Seinäjoelle. Mukaan kutsutaan myös kiinteistön omistajien, kaupungin ja museon edustajat. Haaste on niin suuri, että ilman valtakunnallista varojen keräystä ja kiinteistön omistajan merkittävää panosta tarvittavia kunnostustöitä ei kyetä tekemään. Ajallisesti työt osuvat usean vuoden ajalle vaikka rahoitus järjestyisikin. Tavoitteena on käynnistää luvan saatuamme valtakunnallisesti kattava rahankeräys. Haastamme siihen mukaan myös yksityiset kansalaiset. Uskomme siihen, että suurin ponnistuksin ja ulkopuolisen tuen turvin saamme aikaan yhden lisäylpeyden kohteen Seinäjoen kaupungille.
Hallituksen puheenjohtaja
Eversti evp Jorma Jokisalo