Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n syyskokous pidetään Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolla os. Kauppakatu 17, Seinäjoki keskiviikkona 23.11.2022 klo 18.00.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (11 §).
Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.
Tervetuloa
Hallitus
Tarinailta asekätkennästä

Tarinailta asekätkennästä 16.11.2022 Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolla. Ennen omakustanteisia kahvia kello 17.30 voi tutustua valokuvanäyttelyyn Matti Laurilan elämästä piharakennuksessa. Järjestelyissä Seinäjoen reserviläisjärjestöt sekä Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo. Pertti Kuoppala Seinäjoelta kertoo isänsä Jaakko Kuoppalan muistiinpanojen ja -muistojen pohjalta Seinäjoen tapahtumia asiassa. Jaakko Kuoppala oli pidätettynä ja linnassa ko. asian vuoksi. Martti Hallasuo kertoo lisäksi isänsä osallisuudesta asekätkennässä.
2022 kevätkokouksen päätöksiä

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin keskiviikkona 19.5.2022 Etelä-Pohjanmaan reserviläispiirien piiritoimistolla. Paikalla oli 7 henkilöä joko oman taustayhteisönsä edustajana tai henkilökohtaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Timo Sysilampi avasi kokouksen ja toi esille kevään tärkeimpiä tapahtumia yhdistyksellemme. Lotta Svärd 100 vuotta -näyttely on ollut esillä tammikuun loppuun 2022. Maaliskuussa vaihtuvaksi näyttelyksi tuli Suojeluskuntatalo, kotini. Näyttelyn tarkoituksena on tuoda Alvar Aallon suunnittelemaan suojeluskuntataloon yksityisemmän näkökulman. Ajatus on ollut hyvä mutta toteutus on yllättävän vaatimatonta. Esineistöä on vähän ja varsinkaan viskipullon esilletuloa ei voi käsittää. Museolla olisi kyllä ollut parempaakin aineistoa. Pohjanmaalla eikä varmastikaan ainakaan Laurilan kotona puhuttu sisällissodasta vaan vapaussodasta.
Seinäjoen kahden museon pihassa olevien neljän museotykin kunnostus ja maalaustyöt ovat edelleen siirtyneet. Nyt näyttää siltä, että hanke siirtyy kokonaan ensi vuoden puolelle.
Puhetta kokouksessa johti yhdistyksen puheenjohtaja, sihteerinä oli yhdistyksen rahastonhoitaja Hannu Ilolakso ja pöytäkirjantarkastajina toimivat Seppo Peltola ja Kaisu Norrbacka. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden osalta huomioitiin kevätkokouksen ohjeet. Sääntöjemme mukaan kokous on pidettävä tammi-toukokuun aikana. Kokous kuuli vuoden 2021 toimintakertomuksen ja tilikertomuksen sekä päätti toiminnantarkastajien kertomuksen perusteella myöntää tili- ja vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille. Tilikauden tulos oli 685,60 € ylijäämää.
Kevätkokous 19.5.2022

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n kevätkokous pidetään Etelä-Pohjanmaan reserviläispiirien piiritoimistolla os. Impivaarantie 25, Seinäjoki, torstaina 19.5.2022 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (11 §)
Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.
Tervetuloa
Hallitus
Suojeluskuntatalo, kotini -näyttely Suojeluskunta- ja Lotta Svärd –museossa 2.3.2022– 31.1.2024
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museossa avautuu keskiviikkona 2.3.2021 uusi näyttely museon piharakennukseen. ”Suojeluskuntatalo, kotini” -näyttely tuo Alvar Aallon 1920-luvulla suunnittelemaan suojeluskuntataloon yksityisemmän näkökulman.
Sisällissodan jälkeen nuorella jääkärillä Matti Laurilalla alkoi uuden elämän ensimmäinen kappale. Laurilan isä sekä veli kuolivat sisällissodassa ja Matin tuli ottaa harteilleen suojeluskunnan johtaminen Etelä-Pohjanmaalla.
Matti Laurila meni naimisiin Lapuan yhteiskoulussa tapaamansa Eevan kanssa ja pian pari sai kaksi poikaa, Tapanin ja Pentin. Sitten olikin edessä muutto upouuteen Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin taloon Seinäjoen keskustaan. Siellä Laurilat antoivat perheellisen mallin suojeluskuntien ja Lotta Svärdin johtamiselle ja toiminnalle. Matti toimi suojeluskunnan piiripäällikkönä ja Eeva toimi Lotta Svärd -järjestössä Etelä-Pohjanmaan itäisen piirin sihteerinä.
Matti ja Eeva Laurila asuivat päärakennuksen yläkerrassa sijainneessa asunnossaan kuolemaansa saakka 1980-luvun alkuun. Valkoisessa piharakennuksessa asui suojeluskunnan virkailijoita ja seinäjokisia perheitä. Vuonna 1988 kolme huonetta Lauriloiden asunnosta avattiin yleisölle ja vuonna 1990 koko suojeluskuntatalo avattiin museona. Oli Matti Laurilan toive, että suojeluskuntatalo saataisiin museoksi hänen kuolemansa jälkeen.
”Suojeluskuntatalo, kotini” -näyttely johdattaa vieraansa 1920 -luvulta, siitä ajasta, kun Laurilat muuttivat suojeluskuntataloon, aina 1980-luvulle saakka, jolloin heidän matkansa talossa päättyi. Näyttelyn valokuvat ovat peräisin Matti ja Eeva Laurilan kokoelmista.
Oliko elämä suojeluskuntatalossa sotilaallisen kurinalaista? Miten Laurilan perhe pääsi rentoutumaan töiden ja elämän keskellä? Muun muassa näihin kysymyksiin voi löytää vastaukset Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon uudesta näyttelystä.
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo
Kauppakatu 17, 60100 Seinäjoki
06 416 2734