Euroopan kulttuuriperintövuoteen 2018 liittyen ovat Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo, Pohjalainen rakennusperintö ry ja Suomalaisen tangon Satumaa ry järjestämässä Etelä-Pohjanmaan kulttuuriperintötapahtumaa Seinäjoella 26.-27.10.2018. Tapahtumaan sisältyy perjantaina 26.10. klo 9-16 kulttuuriperintöseminaari ja klo 19 elävän perinnön tangokonsertti sekä lauantaina 27.10. klo 9-15 retki Lakeuden rakennusperintöön.
Järjestäjät toivovat maakunnan kulttuuriperintötoimijoiden osallistuvan tapahtumaan suurella joukolla. Samaa toivomme Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n puolesta ja kehotamme tulemaan yhdessä mukaan seminaariin juhlistamaan Euroopan kulttuuriperintövuotta! Tapahtuma pyrkii esittelemään maakunnan kulttuuriperintöä monesta näkökulmasta: aineellista ja aineetonta eli elävää perintöä, rakennettua kulttuuriperintöä, maisemaa, arkeologiaa, murretta, musiikkia, tapoja jne.
Seminaarin yhteydessä Framin aulassa on toimijoilla mahdollisuus myös esitellä omaa toimintaansa: tuoda jakoon esitteitä ja muuta materiaalia, myydä julkaisujaan tai tuotteitaan, esitellä hankkeita jne. Tuella on oma esittelypöytä, jossa toimintaamme tuodaan esiin.
Oheisesta liitteestä löydät tarkemmat tiedot tapahtumista. Samoin Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenterista löytyy tarkemmat tiedot kaikista tapahtumista ja ilmoittautumislinkit. Ohessa linkit tapahtumakalenteriin:
Kulttuuriperintöseminaari:
https://www.epkalenteri.fi/event/kulttuuriperintoa-tangon-askelin-kulttuuriperintoseminaari/
Tangokonsertti:
https://www.epkalenteri.fi/event/kauas-pilvet-karkaavat-mestari-ja-kisallit/
Retki Lakeuden rakennusperintöön:
https://www.epkalenteri.fi/event/meilla-ja-meiran-krannis-opastettu-retki-lakeuden-rakennusperintoon/