Poliisihallitus on myöntänyt Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:lle luvan rahankeräyksen toimeenpanemiseksi koko maan alueella lukuun ottamatta Ahvenanmaata.
POLIISIHALLINNON LUPA: POL 2015-17067 Tämä lupa ei ole enää voimassa ja uusi lupa haetaan tarvittaessa.
Keräys kohdistuu museon ympärillä olevan puiston kunnostamiseen sekä museon näyttelytoiminnan tukemiseen.
Rakennuksen kunnossapito tukee myös museon näyttelytoimintaa. Yhdistyksemme ottama haaste museorakennuksen tulevissa, mittavissa korjaustarpeissa on todella iso haaste.
Pyrimme saamaan varat kokoon niin, että hankkeet voitaisiin toteuttaa v. 2016 – 2018.
Rahankeräystili: OKOYFIHH, FI68 5419 0120 2367 44.
Toivomme, että kaikki museon tulevaisuudesta huolestuneet tahot, niin yksityiset, yhteisöt ja yritykset osallistuisivat lahjoittajina varojenkeräystalkoihimme.
Kiitollisuudella otamme kaiken tuen vastaan.
Vähintään 1500 euroa lahjoittaneet saavat halutessaan nimensä museolle hankittavaan laattaan sekä vähintään 10 000 euroa lahjoittaneet myös Tuki ry:n logolla varustetun näyttävän läpinäkyvän paperipainon.
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry